WelCo Oy 5 vuotta!

Saavutimme viiden vuoden iän!

Viime viikon torstaina WelCo Oy täytti 5 vuotta. Tämä kuva on historiamme ensimmäiseltä työmaalta Tuusulasta. Sen jälkeen hankkeita on toteutettu yli kaksikymmentä lisää.

Syntytarinamme lähti rakentumaan monia vuosia aiemmin, mutta koronan jälkeen syksyllä 2021 perustimme virallisesti WelCo Oy:n. Yritysideamme on säilynyt tuosta päivästä lähtien samana. Toteutamme hoiva- ja päiväkotihankkeiden kehittämistä ja rakentamista KVR-urakkamuotoisena operaattoreille, rakennuttajille ja investoreille.

Vaikka matkamme on vielä alussa, olemme ehtineet saavuttaa paljon jo näiden toimintavuosien aikana. Onnistuneiden hankkeiden taustalla on ollut aina motivoitunut ja osaava henkilöstö, jolle kuuluu tässä vaiheessa suurin kiitos. Kiitos kuuluu myös asiakkaille ja yhteistyökumppaneille, joiden kanssa olemme saaneet tehdä yhdessä töitä lukuisissa hankkeissa ympäri Suomen.

Missiomme on auttaa asiakkaita toteuttamaan hoivakiinteistöhankkeita kokeneella ja ammattitaitoisella suunnittelu- ja projektinjohto-osaamisellamme. Pyrimme jatkamaan markkinassa erottautumista tuottamalla lisäarvoa edullisemmalla kiinteistöinvestoinnilla sekä alan parhaalla palvelukokemuksella. Kannattavuutemme mahdollistaa myös tulevaisuuden innovatiivisen ja laadukkaan rakentamisen tason.

Huomenna vietämme koko henkilöstön voimin strategia- ja virkistyspäiviä Äkäslompolossa. Varmasti myös siellä ehdimme hetken fiilistellä yhteistä matkaa. Kiitos vielä kerran kaikille, jotka olette olleet matkassamme. Tarinamme jatkuu kohti seuraavia vuosilukuja!