Maastohiihtäjä Niilo Moilanen, 24 ja hyvinvointitilojen rakentaja ja kehittäjä WelCo Oy ovat jatkaneet yhteistyötä myös kauden 2025 – 2026 osalta. Kolmivuotinen yhteistyö käynnistyi jo vuonna 2023 ja kumppaneiden päätähtäin siintää tulevan talven Milano-Cortinan olympialaisissa.
Oululainen hiihtosprintteri Niilo Moilanen treenaa parhaillaan maajoukkueen mukana Itävallan Ramsaussa. Itävallan olosuhteet mahdollistavat kesäkauden jatkumisen ja maajoukkue harjoittelee siellä lähes lokakuun loppuun saakka. Kauden 2025 – 2026 ensimmäiset kilpailut hiihdetään Vuokatissa marraskuun alussa. Sen jälkeen Moilasen talvi jatkuu Rukan Maailmancupilla Kuusamossa.
WelCo Oy:n toimitusjohtaja Ville-Pekka Lehto on seurannut Moilasen uraa jo ennen yhteistyön käynnistymistä. Nyt kolmivuotinen yhteistyö huipentuu tulevan talven olympialaisiin. Ensin toki täytyy lunastaa paikka olympiajoukkueessa ja sen jälkeen päästä hiihtämään perinteisen hiihtotavan sprinttikilpailua. Lehdon mukaan Moilasen ura ja WelCon tarina yhdistyvät monella eri tapaa, ja yhtenä samaistuttavana tekijänä hän mainitsee juuri Oulusta ponnistamisen kohti isompia parrasvaloja.
”Aloitimme yhteistyön alkuun sillä kulmalla, että me molemmat tulemme Pohjois-Suomesta ja uusina niminä uudessa markkinassa tavoittelemme kohti kirkkainta kärkeä.”, Lehto kertoo.
WelCon kanssa sovitussa yhteistyössä Moilanen hiihtää WelCo:n logoissa Suomen sisäisissä kilpailuissa, ja WelCo voi hyödyntää Moilasen nimeä ja kasvoja omassa markkinoinnissa. Moilanen pitää myös harjoituksissa päällä WelCon vaatteita.
”Tähän mennessä olemme järjestäneet henkilöstölle sisäisiä tapahtumia, jossa Niilo on käynyt meidän kanssa hiihtämässä ja kertomassa lajin saloja. Nämä ovat olleet suosittuja tilaisuuksia.”, toimitusjohtaja Lehto jatkaa.
Vuonna 2021 nuorten maailmanmestaruuden voittanut Moilanen on ollut useamman vuoden maajoukkueen matkassa. Myös Ramsaussa hän on päässyt treenaamaan useaan otteeseen jo nuoruudesta lähtien. Tuleva kausi on henkilökohtaisesti Moilaselle tärkeä, sillä heti alkutalvesta näyttöjä aletaan antamaan olympialaisia varten.
”Haluan nostaa omaa tasoa viime kaudesta ja päästä mukaan olympiajoukkueeseen. Joukkueeseen on kova kilpailu ja sen vuoksi Maailmancup ja muut kilpailut ovat panoksellisia heti alusta lähtien.”, Moilanen taustoittaa.
WelCon ja muiden kumppanuuksien mahdollistamana maastohiihtäjä Niilo Moilanen voi harjoitella ammattimaisesti läpi vuoden. Useamman vuoden Kuopiossa asunut Moilanen kiitteleekin WelCoa laadukkaasta yhteistyöstä. Eritoten Köykkyrissä pidetyt henkilöstön hiihtopäivät ovat jääneet Moilasen mieleen ihmisten liikunnallisuutta kasvattavina kokemuksina.
WelCo toivottaa Niilolle paljon tsemppiä tulevaan kisakauteen!